keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Cityfrisbeegolf Tour - Jyväskylä

Nieleksää? Sori pojat en millään pystyny heittään tota otsikkoon. Mä nielin teiän jutut kuitenkin kokonaisen päivän ajan, enkä halua klikkihuorata blogia kyseenalaisella otsikolla. :D :D



Joo tosiaan. Oon mukana Cityfrisbeegolf Tourilla tänä kesänä. En ehtinyt avaukseen Hämeenlinnaan, joten Jyväskylään oli pakko lähteä mukaan. Oulun osakilpailu jää myöskin välistä, mutta Tampereella muhun kyllä taas sitten törmää.




Jyväskylän cityfribahan oli siis aivan loistava! Ei niinkää se rata, vaikka sekin tottakai menetteli, keli oli osittain todella heikko ja välillä tuli vettä saavista niskaan, mutta sentään seuralaiset oli 5/5!






Yks meiän joukkueen jäsenistä joutu jättää leikin kesken ekan kierroksen jälkeen ja lähteen kotiin, mutta onneks meitä oli kolme tällä kertaa reissussa ni pystyttii heittää toinen kierros kaksin jäljelle jääneen soturin kanssa.

Pisteille ei tällä kertaa ylletty, molemmat kierrokset taidettiin pelaa -1, mutta ei sentää viimesiäkään oltu, mikä on kaiketi iha hyvin vuoden heittäneiltä...



Mielelläänhä sitä olis heittäny vielä vaikka kolmannenki kierroksen, mutta ku sellasta ei settiin kuulunu, ni lähettiin sitte isolla porukalla paritteleen Laajikselle.

Vendetta (se meiän joukkue) on kerännyt yhden pisteen kahdesta osakilpailuista, joten iha nollille ei jääty ja pari osakilpailua vielä kuitenkin jäljellä! Jos oon oikein ymmärtäny ni 1-10 sijoittuneet saavat pisteitä ja puttikisat käydään erikseen. Jos kuitenkin moni päätyy tasapisteille ni sijotus ratkotaan puttikisamenestyksen perusteella. Korjatkaa jos olen väärässä.



Laajis 


Käytii makselee päivämaksu, jonka jälkeen arvottiin parit. Koska mä olin mukana, niin yks sekapari saatiin miesjoukkoon, mutta eivät piru vie antaneet meille yhtään eteen. Mun pariks (mun onneks) valikoitui Sakke The Engineer, olematta kuitenkaan kaiketi insinööri. Kovin oli hauska heppu ja mun onneks kovin hyvä heittäänkin! Kiitos Sakke vielä! (En laita sitä kisan päätteeksi otettua slow-mo kuohujuomavideota tähän) :)



Mitäs laajis sitten tarjoili? No huomattavia korkeuseroja ja iha mulle tarpeeks vaikeita väyliäkin. Voisin kyllä maksaa kyseiselle radalle sen muutaman euron uudestaankin ja käydä joskus tosissani sen heittämässä hyvin ravittuna ja ihan selvinpäin.




Jokatapauksessa oikein mukavat parikisat oli ja muutama heitto jäätiin plussalle parin kanssa. (BestShot).



Kotiin päin 


Yövyttiin sitte Jyväskylässä kun sinne asti kerta lähettii ja pitiki seuraavana päivänä kierrellä lisää ratoja. No keli oli sunnuntainakin vielä aika kehno, mutta jokunen rata kierrettiin paluumatkalla:

Kuokkalan frisbeegolfrata (turhin ikinä, älkää vaivautuko),



Tuomiojärvi DGP (käykää ihmees, haastetta oli!),




Lamminsuo DGP (voisin mennä toistekkin, nätti mesta)






ja Rovastinkangas DGP (ei moitittavaa, uudestaan uudestaan! Jäi tosi hyvä mieli päivästä ku avasin ysillä mukille).






-Sanna-

torstai 16. kesäkuuta 2016

Puhekuplakisan voittaja!

No niin terve. Sori en eilen ehtinyt voittajaa julkaista, sillä olin vasta puolen yön aikaan kotona, mutta tässä se tulee...

(c) Tuomo Rikman

Onneksi olkoon Janne Vainio! Otan yhteyttä yksityisviestillä Frisbeegolf-forumin puolella.

Osu ja uppos! :D :D :D ...Suuri kiitos kaikille osallistuneille! Kaikki eivät kommentoineet suoraan blogiin vaan laittoivat ehdotuksia mm. yksityisviestein.

Mitäs voittaja sitten saa? -No tän ihqun pinkin minttikuntosen DGWT VAVIAR -kiekon täyspainosena camo-stämpillä.
Mm mm mm.



-Sanna-

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pirkanmaan Mimmiliiga

LeKi Disc Golf & VLK Disc Golf proudly presents…

Pirkanmaan Mimmiliiga! Kuusi osakilpailua eri radoilla, mahtavat palkinnot joka kisassa ja Liigan päätteeksi kolme parhaiten sijoittunutta palkitsee pääsponsorimme PRODISCUS aiiiiiiika pirun mahtavilla palkinnoilla! (Bägiä ja sen sellaista.) Lisäksi kolme parhaiten sijoittunutta saa pokaalit muistoksi.

Olitpa sitten vasta-alkaja, lajiin hurahtanut hifistelijä tai useamman vuoden harrastanut fribamimmi, olet tervetullut!

Kilpailuun ei tarvita lisenssiä, ei seurajäsenyyttä, eikä 900 rating pistettä. Suotavaa olisikin, että vuosia kilpaa kisanneet eivät veisi tätä nautintoa harrastelijoilta ainakaan kokonaan, vaan osallistuisivat sitten vaan vaikka muutamiin osakilpailuihin. Näin ollen kaikilla on edes mahdollisuus päästä voitonhuumaan mukaan. Lisenssikisoja kun on vaikka ja kuinka, mutta tällaisia höntsäkisoja harvemmin, varsinkaan Pirkanmaalla, ja vain naisille suunnattuja.

Osakilpailut:

Keskiviikkona 06.07.2016, Valkeakoski (Eerola)
2 kierrosta
Osallistumismaksu 2€
Sponssipalkinnot + CTP-palkinto (+hole-in-one-palkinnot)

Perjantaina 15.07.2016, Lempäälä (Tutkatalo)
3 kierrosta
Osallistumismaksu 2€
Sponssipalkinnot + CTP-palkinto (+hole-in-one-palkinnot)

Torstaina 21.07.2016, Hervanta
2 kierrosta
Osallistumismaksu 2€
Sponssipalkinnot (+hole-in-one-palkinnot)

Keskiviikkona 10.08.2016, Kangasala (Ranta-Koivisto)
2 kierrosta
Osallistumismaksu 2€
Sponssipalkinnot (+hole-in-one-palkinnot)

Perjantaina 19.08.2016, Pirkkala
2 kierrosta
Osallistumismaksu 2€
Sponssipalkinnot + CTP-palkinto (+hole-in-one-palkinnot)

Keskiviikkona 31.08.2016, Epilä
2 kierrosta
Osallistumismaksu 2€
Sponssipalkinnot (+hole-in-one-palkinnot)

Osakilpailut alkavat kello 18:00, pelaajakokous kello 17:45, ilmoittautuminen 17:30->

Omat kiekot mukaan, mutta jos sellaisia ei löydy, niin ovat toki lainattavissa.

Jokaisesta osakilpailusta teemme vielä tapahtumasivun erikseen ja muistattehan jättää ainakin mahdolliset isännät kotiin, sillä kynnys osallistua ei saa olla naisilla näihin kisoihin korkea! :)

Tulkaa läheltä, tulkaa kaukaa, osallistukaa vaan yhteen osakilpailuun tai heti kaikkiin, mutta tulkaa ihmeessä paikalle, sillä ensi kesänä Pirkanmaan Mimmiliigan on tarkoitus olla vielä suurempi ja se ei onnistu ilman meidän naisten panostusta! :)

Palkintoja eli sponsoreita on paljon! Mukana Prodiscuksen lisäksi mm. FribaFactory, FrisbeeService, Disc Dye Factory, Body Shop, Glitter, Ideaparkin Apteekki, Leomuovi, LeKi DG, Vlk DG, Budget Sport ja Frisbeegolf Kesäkiertue: The Hat Guy & Simon Lizotte!

Mitä enemmän saamme osallistujia per osakilpailu, sitä useampi palkitaan.

Tee tästä jo itsellesi valmiiksi tunnukset Skoorin-palveluun, sillä ilmoittautumiset tapahtumasivun kautta ja tulosten kirjaus tapahtuu suoraan sinne. Opastamme käytän ennen osakilpailuja.





Aurinkoisin terveisin,

Sanna ja Heidi


maanantai 13. kesäkuuta 2016

Hakkari Disc Golf Park avajaiset 09.06.2016

Viime viikon torstaina saimme vihdoin nauttia Lempäälän metsien tunnelmasta avajaisten merkeissä. Sää oli ailahteva, muttei mahdoton. Pienen pieni sadekuuro osui jossain vaiheessa kohdalle, mutta muuten myrsky oli jo selätetty.

Oli ihan mahtavaa, että saimme The Hat Guy Antti Vuennon ja Simon Lizotten paikalle. Näistä vieraista ja radan suunnittelusta menee propsit Jussi Meresmaalle, joka avauspuheessaan kertoi myös radan laajenemismahdollisuuksista. Jo tänä vuonna Hakkari DGP:n on mahdollista olla 12-väyläinen!




Vääjäsin itseni kisoista ja otin livekuvaa LeKi Disc Golfin Facebook -sivuille kisoista Lizottea seuraten. Ennen kisaa Simon mainitsi että väylä 1 on pahin väylä Hakkarissa ja kyllähän väylä hänelle haastetta tarjosikin. Jussi, Antti ja Simon kävivät tutustumassa rataan siis edellisenä iltana Ideaparkissa järjestetyn tapahtuman päätteeksi.



Ideaparkissa Lizotte teki uuden henkilökohtaisen ennätyksen ainakin puttaamisessa. Hän laittoi minuutissa kymmenestä metristä jopa 37 kiekkoa koriin. Mieletön.

Mitä tulee itse Hakkarin rataan, niin LeKi Disc Golf  sai ilokseni positiivista palautetta toteutuksesta. Kuulemma 5/5 jahka saadaan vielä tiit kuntoon ja nehän on työnalla. :)

"Tässä on sitä aidon radan tuntua. Selkeät väylät, eikä mitään OB-keppi-tykistystä"

Emmä itekkää näkis tonne ku parit mandot vaan, ettei kiekot koidu vaaraksi pururadoilla liikkuville tai viereisellä väylällä heittelijöille. Odotan innolla, että ehdin nyt viimein itsekin heittämään tonne pari kiessiä. Kerran olen siis vasta itse kiertänyt radan kiekkojen kera.

Avajaiskisa meni hyvin ja kahden kierroksen rataennätys on tätä nykyä -2. Yhden kierroksen paras tulos -4. Jarmo Rantanen vei avajaiskisan nimiinsä ja kaikkien muiden tulokset on nähtävissä täällä.

Oli pieniä teknisiä vaikeuksia saada livekuva näkymään, mutta veljeni oli sen verta avulias, että hän kuvasi kisan kanssani lopulta.

Piiiiiitkät videot liveajan tarjoamissa rajoissa nähtävillä vielä Facebookissa.

Kierros 1: Simon Lizotte, Eveliina Salonen, Pasi Karhu, Tuomas Hyypiä ja Toni Lantunen.

Kierros 2, kärkikortti: Jarmo Rantanen, Janne Lahtinen, Toni Järvenpää, Niklas Ahonen ja Simon Lizotte.




Ja kisavideo Youtubessa.

-Sanna-

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Veikkola Marathon 05.06.2016 (lopussa pieni skaba!)

Kaikkee pitää kokeilla vai miten se meni?

Lauantaina lähettiin suoraan European Openista kaverin kanssa ajeleen kohti Espoota. Pysähdyttii matkalla peukkubaarin noutopöytään, sillä tiedettiin että sunnuntaina ei juuri tule kunnon ruokaa syötyä.

Sokos Hotel Tapiola Garden valikoitui yöpymispaikaks, sillä oli tarpeeks lähellä seuraavan päivän kohdetta. Vietiin lauantaina vaan kamat hotellille ja lähettii Veikkolaan tutustuun rataan. Otin birkut pois jo tutustumiskiessillä, sillä koko sunnuntain aikana en yhtä ainoaa moista kyenny saamaan. En edes väylällä 13, vaikka saareen osuin ainakin kolmesti. :D



Väylä 13. Saariväylä.
Tutustumiskiessin jälkeen kävästii kaupassa hakee reppuihin eväitä. Otin parit suklaapatukat, Tuc-keksejä, karkkipussin ja mehua. Nyt jälkikäteen ku mietin, niin suklaa ei kauaa lohduta vaikka hyvältä maistukin, karkkia en syö muutenkaa koskaa (niitä vieläkin jäljellä kotona), keksit oli hyvä juttu ja samoten mehu. Jos reissu olisi vielä edessä niin suklaat ja karkit korvaisin energiapatukoilla ja vaikka pähkinöillä.

Sitte se sunnuntaiaamu vaan koitti neljän tunnin yöunien päätteeks. Kello 6:30 alko pelaajakokous Veikkolan radalla, joten pyydettiin ns. kylmä aamiainen hotellilta eli kahvit ja leivät kello 5:30. Leivästä söin ehkä puolet, ku ei ollu viä nälkä ja kahvia join kupillisen.

Just vähä ennen puol seiskaa taidettii olla Veikkolassa ja pelaajakokous sai alkaa. Päästiin kaverin kanssa samaan pooliin ja ekat viis kierrosta meiän kanssa kiersi muuan Pasi. Pasi oli hauska mies ja sopi hyvin meiän joukkoon huumorinsa puolesta. :D Kuvitelkaa sellanen tilanne ku yks mies vieressä tyyliin potkii maata ja kiukuttelee itteksee ja toinen puttaa ylärautaan ja kuuluu niin antaumuksella "no voooooooi ny vittu!" - Hajosin.

Hyvä meiän joukkue. :D © Tuomo Rikman




Kolme ekaa kierrosta pelasinkin hyvin parantaen kierrostulostani, mutta niiden jälkeen kun pidettiin pieni makkara -ja vessatauko, niin alamäki alkoi.

Kierrokset 4 ja 5 tais mennä vielä jotenkin sinnitellen, mutta noi tauot ei vaan sovi mulle. Viidennen kierroksen jälkeen käytii kaverin kanssa nesteellä jossa söin 1,5 riisipiirakkaa munavoilla (joo ei vaa tuntenu nälkää).


Kympin kori.

Poolit jaettiin paremmuusjärjestykseen kahelle vikalle kiessille, mutta saatiin kaverin kanssa jatkaa vielä samassa ryhmässä, vaikka se olis mitä luultavammin tuloksensa puolesta kuulunu parempaan kastiin.

Kierrokset senku paheni vaa ja ainoo päämäärä oli vaa jaksaa maaliin. Se ei kyllä tuottanut ongelmia. Hyvin jaksoi koko maratoonin, mutta mitä tekisinkään nyt toisin?

No ne eväät valkkaisin paremmin ja joisin vettä enemmän vaikka se tarkoittaisikin puskareissuja.

Huomatessani olevani tosiaan ainoa nainen kisassa, niin en saanut kilpailuhenkeä päälle missään kohtaa, vaan rautaosumiin turhautuessani (niitä oli varmaa satoja!!!!) roiskin vaan kiekkoja sinne tänne.

Vaikka tiesinkin saavani pokaalin ihan vaan sillä, että selviän maaliin, niin olisin mä nyt silti voinut edes yrittää, enkä laittaa koko kierrosta lekkeriks ku pari väylää kusee putkee. :D Ihan pienelläkin panostuksella olis varmasti lopputulos ollut kymmeniä ellei jopa sata heittoa parempi.

Kaikki osallistujat. © Tuomo Rikman

Voittajat. © Tuomo Rikman


Ooha mä ny silti ylpee että jaksoin tarpoo 35km haastavassa maastossa 15h ajan ja viskoa 560 heittoa, mutta...

Mä haluun revanssin! Joutuuks tässä ny tosiaa oottaa vuoden... ;)



Mitä tulee kisaan ja järjestelyihin, niin kiitokset lähtee Veikkolan suuntaan! Mukava päivä oli ja keli oli mitä mainioin, vaikkakin tuntu että aina sillä yhellä väylällä tuli tihkusateet niskaan. :D ...Ja mähän siis haluan osallistua kisaan uudemmankin kerran ja tällä kertaa jopa yrittää, enkä vaan selviytyä.

Kiitos. © Tuomo Rikman





-Sanna-

SKABA!

Keksi puhekupliin osuvimmat (kuittailevat) tekstit ja voita kiekkopalkinto! Ehdotukset kommentteihin tai frisbeegolf-forumille. Saa suorittaa. :D Päätän kuka voitti vaikka ensi viikon keskiviikkona 15.6.16.

© Tuomo Rikman

maanantai 6. kesäkuuta 2016

DGWT - European Open 2016 @The Beast, Nokia

Disc Golf World Tourin 3. osakilpailu käytiin viime viikolla Nokialla. Rata eli "The Beast" ei pettänyt tälläkään kertaa... Tuollaisia ratoja kun saataisiin Suomeen kokoajan pelattavaksi, niin olis aika hianoo (ja haastavaa).

Mä käväsin Nokialla kattelemassa kisoja kahdesti. Otin lauantailta ihan julmetusti snäppejä paikan päältä, joten pysyvät kuvat ja videot jäivät vähän uupumaan, mutta niitähän löytää muualta netistä. :)

Torstaina poikkesin töiden jälkeen Nokialla eli joskus neljän-viiden aikaan vasta. Seurasin tuttujen pelaajien menoa ja tuloksia ja moikkailin kaikkia. Oli aika yllättävää huomata miten paljon jengiä oikeesti tunnen jo frisbeegolfinkin kautta. Jos en meinannu päästä liikkuu ku 10 metriä kerrallaan torstaina, ni ei se sen helpompaa ollu lauantaina. Koko ajan sai "olla suustansa kiinni", vaikka olinkin kohtuu kiireisellä aikataululla liikenteessä.

Hienoa väkeä kertakaikkiaan! <3

Disc Golf Solvik, Team Kultapojat... Olihan näitä. :)
Lauantaina kattelin suomalaisen chase cardin lähdöt ja pari ekaa väylää heiltä, kunnes aloin seuraan kärkikortin touhuja väyliltä 2-4. Olihan se ny taas komeeta kattella ku maailman parhaat viskoo toisiaan vastaan ja vieläpä Suomessa. Väkee oli paikalla ihan tolkuttomasti!

Nelosväylän jälkeen piti kaverin kanssa lähtee ajelee kohti Espoota, joten loput kisasta seurasinki livelähetyksiä katsellen repsikan penkillä.

Mitä tulee itse kisaan, niin suomalaisethan pärjäs hyvin vaikka kirkkaimmat pystit lähtivätkin muualle maailmalle.

Viime kesänä jo ku aloin tutustumaan lajiin tarkemmin, ni poimin sieltä Lizotten henkilökohtaseks leppariks itelleni. Tähän asiaan ei oo tullu muutosta ja hänelle olisin tottakai toivonut voittoa. 

Wysockille olisin myös mielelläni voiton suonut, mutta McBethiltä oli kyllä taas kerran niin saatanan kova viimenen kierros, että mitään ei voi ottaa herralta pois. On se kone! ...Jopa haaraputilla.



-Sanna- 

Trilogy Challenge 2016 @Ranta-Koivisto, Kangasala

Sunnuntaina 29.05.2016 osallistuin tämän vuoden Trilogy Challenge skabaan Kangasalla Ranta-Koiviston radalla.

Rata oli tuunattu normaalista 9-väyläsestä 14-väyläiseksi kokonaisuudeksi. Ykkönen, kolmonen, vitonen, kutonen, seiska, kasi ja ysi olivat ennallaan, mutta kakkosen ja nelosen ympärille oli lisätty väyliä reilusti.

Naisia oli ilmoittautunut mukaan yllätyksekseni kuusikin kappaletta ja meidät jaettiinkin kahteen eli ryhmään kiertään eka kierros.

Eija ja Miia pitivät seuraa ekan kierroksen.

Luulin, että me pelataan vaan yks kierros, mutta sen päätyttyä ilmotettiinki että toinen vielä. No nälkähä oli aikamoinen ku ei yhtää tajunnu varautua, mutta siinä se toinenki kierros kuitenki meni, ja vaikka olin vaa yhen heiton päässä voittajasta ekan kierrokse jälkee, ni Heidi vei ansaitun voiton kahdenkin kierroksen jälkeen. Mä pelasin ekan kierroksen +2 ja toisen +4 ja sijotuin tosiaan toiseksi.



Mites ne kiekot?

Latitude 64 Opto Falchion - draiveri

Ei kisassa soveltunu mun käteen kyllä jotenkin ollenkaan. Monesti kun testaan uusia kiekkoja ni ne kaikki lentää ihan samanlailla, iha ku niillä ei olis omia lentoarvoja ollenkaan. Nyt oon vähä heitelly tota kiekkoo mm. kämmenellä ja aletaan hiljalleen löytään yhteinen sävel.

Westside Discs  Tournament Sling - midari

Tästä ei jääny pahaa sanottavaa, muutaku väritys (ei löydy helposti). Tykkäsin kyllä tästä suoralentoisesta midarista ja sopi käteen. Ostanen joskus kirkkaammalla värityksellä uuden, ni viittin heittääkki. :D

Dynamic Discs Prime Marshal - putteri

Ei, ei ei. Ei sopinu puttaamiseen niinku yhtään. Vaikka mulla oliki pirkkuja ja pareja kisasta jonkun verran, ni se ei kyllä oo tän putterin ansioo. Ihan käsittämätöntä muovia tms, ku tuntu et se välillä makas pariki sekuntia korin pohjalla ja sitte vasta päätti pompata sieltä pois. :D Iha siis koominen kaveri! Heittämisee tää soveltuki sitte paremmi, joten ihan turhake ei ollu kyseessä.



Voin osallistua tälläsiin skaboihi toistekin. Ace Racestakaa jääny pahaa sanaa.


-Sanna-

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kiirettä pitää

Juu ei paljo ehdi tänne ny rustailee ku lähes kaikki vapaa-aika tuntuu menevän Hakkarin tulevalla radalla touhutessa.

Ens torstaina tosiaan on avajaiset ja avajaiskisakin täyttyi nopeasti. Onkohan Lizottella ja Salosella jotain tekemistä asian kanssa? - Mahdollisesti. :)

Mä vetäydyin tosta kisasta sivuun. Olin kyllä jo listoilla, mutta päätin antaa paremmille heittäjille paikkani ja keskityn kuvaus-/ spottaushommiin.

Perjantaina saadaan vielä pienkuormaaja avuks radalle, joten sillon loputkin tiit kuosiin. Nyt on saanu lapioida soraa kyllä sen verran, että pieni apu onkin jo paikallaan. Siinä eilen yksi metsäkonemies kävi hakemassa runkoja väyliltä pois ja katseli meidän touhuja. "Meinaatteko ihan käsipelillä nuo kaikki kasat levittää?" Vastasin, että kyllä meitä yleensä on useampi paikalla ja että jos ei muu auta, ni kyllä. Ukko hymähti.

Tänään pidänkin vapaapäivän talkoista ja toivon, että ehdin European Openissa poiketa. Toisaalta nää ihan oikeetkin työt syö hyvän osan päivästä, että entiä ehtisinkö siellä tänään enää mitää nähdä, mutta lauantaina sitten viimestää finaalia kattelee!

Sweeeeeeeet!

Tuo etummainen on niin nätti, että tekis mieli syödä se. PDx:iä ovat.


Sunnuntaista tulee HULLU. Oon ilmoittautunut mukaan Marathon kilpailuun Veikkolaan. Aamulla 6:30 pelaajakokous, jonka jälkeen lähdetään kiertään Veikkolan rataa sen verta monta kertaa (7), että ei tee sinne varmaa mieli ihan hetkeen. Yhteensä 126 väylää, satoja heittoja ja useita tunteja... Niistä on Sannan sunnuntaipäivä tehty. Toivottakaa onnea! :D Sen tiedän, että luovuta en, ellei raajoja mee poikki tai jotain muuta tosi pahaa tapahdu.

Yhden tai kahden kaverin kanssa mennää kyllä Espoosee yöpyy jo lauantaina, koska sellanen aamukolmen herätys ei kuulostanu kauhee houkuttelevalta.

Tästä lisää kisan jälkeen!

Nii ja maanantaina on naisille suunnatut omat viikkokisat #muuten Nokian Edenillä. Osallistumismaksu 3€, alkaa kello 18:00, joten sitä ennen hyvä olla paikalla. Kaikki naiset mukaan rohkeesti! Kilpailu Facebookissa.


Joutu lauantaina laittautuu ja sunnuntaina oli
Trilogy Challenge Kangasalla.
Siitä oma postaus pian.




-Sanna-