perjantai 27. toukokuuta 2016

Kympit paukkuu - KIITOS!

Empä muistanu aiemmin kiittää, joten kiitän Teitä kaikkia nyt!

Blogini on ylittänyt jo reilusti 10 000 sivulatauksen rajan ja ainoa kiitos siitä kuuluu teille. Hienoa huomata, että tälläsen harrastelija-amatöörin heittelyt ja fribaretket kiinnostavat. :)

Jatketaa harjotuksia.







Sanna kiittää ja kuittaa.

torstai 26. toukokuuta 2016

Jõekääru Disc Golf Park, Pärnu

Tuli poikettuu viime viikonloppuna Virossa, Pärnuussa, ja eihä sinnekkää voinu lähtee ilman et pari kiekkoo lähtee mukaa.



Jõekäärun 18-väyläselle radalle suunnattii neljän amatooriharrastajan voimin lauantai-iltana ja olihan se ny nätti paikka! Oli hienoo hiekkaa, ruohikkoo, pusikkoo, mäntymetsää, joki... ja kaikki vielä saman radan alueella.

Hiekkaväylät toistivat jonkun verran toisiaan kyllä, mutta muuten oli vaihtelua ja meen todellakin uudestaan kiertään ton elokuussa, ku viikoks pitäs Pärnuusee muutenki sillo mennä (Weekend Festival Baltic).

Tuli päihitettyä seurassa heitellyt neiti-ihminen ja kaks miestä, mutta sen verran jäi kyllä taas plussalle (ihan liikaa), että iha varmasti paranee tulos ens kerralla. Mä entiä mikä siinä on mut ku kierrän itelle uuden (helponkin) radan ekaa kertaa, ni aina menee persiillee. Muilla samaa ongelmaa?

Väylä1
Väylä 10
Kympin kori reilun 200m pääs.




Tää oli mielettömän upee kohta.

Noist kuulu hauska KLONK ku joku osu niihi kiekolla. :D





Mm. tän väylän vieres kulki joki.

lopetus

Elokuuta odotellessa. Sillo luvassa myös muita ratoja Virosta varmasti!

Neitinä. :D
Aina pakko pelleillä.























-Sanna-

torstai 19. toukokuuta 2016

Hakkarin frisbeegolfrata etenee ja avajaiset lähestyy

Lempäälän Hakkariin kesällä avattava alkujaan 9-väyläinen metsärata on saatu aluilleen.

Torstaina, kesäkuun 9.päivä olisi tavoitteena pitää radan avajaiset, joten talkoilu ja raivaustyöt käyvät kuumana. Seuraavat talkoot ovat sunnuntaina 22.5. klo 15 ja perille löytää, kun löytää Lempäälän jäähallille.


Kuvia Hakkarista by Antti Tuomi.
Väylä2

Väylä4, kori mäen päälle.

Väylä 5, kori mäen alle. 

Väylä5, alhaalta päin kuvattuna.

Väylä7

Avajaistapahtumaan tulee paikalle mm. DGWT Konopiste Openin voittaja Simon Lizotte. 

Jussi Meresmaan suunnittelema kotirata sai mainintaa myös miehen Instagramissa.

jussimeresmaa New DiscGolfPark coming up in my home town! This is shorty hole nro 9. App. 65-meters. Local club working hard to get this open in few weeks. Opening ceremony with @simon_lizotte in June.

-Sanna-

P.s. Nostan kyllä hattua Valkeakosken kaupungille. Valtuusto varasi yksimielisellä päätöksellä 60 000€ tulevaan AA1 -tason rataan, joka valmistuu myös kesällä 2016 Korkeakankaan hiihtokeskuksen ympäristöön. Hienoa Valkeakoski!

Lue lisää Aamulehdestä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Minimaalinen fribaloma ja vähä kisailuakin

Viime viikolla oli niin pirun komeeta keliä, että eihä sitä muuta tohtinu vapaa-ajalla puuhatakkaa ku fribata vaan.

Tiistaina talkoiltiin Lempäälän Tutkatalolla hyvällä porukalla. Hiekkakasoja leviteltiin aloituspaikkojen ja korien ympäristöihin lähinnä, mutta myös pahimpiin pikkuojiin, joita väylillä tulee vastaan. Oksia katkottiin myös, että väylät pysyisivät helpommin heitettävinä. Avant-pienkuormaaja oli apuna.






Just kun olin Kiinasta paluun jälkeen ottanut Latituden Grip Pure 10-veen käyttöön, ni enkös viskannu sen järveen ennen talkoita. Kyllä mä sitä sieltä koitin kahlata, mutta tuloksetta. Kaveri koitti veneestä kuikuilla sitä myös talkoiden päätteeks ja tipahti vaatteet päällä järveen. Ei meinannu tulla naurulle loppua ja kyllä mä niin toivoin että se olis sen kiekon sieltä edes tapahtuneen jälkeen löytäny, mutta ei.

Porukka junnuja tuli vielä vastaa sitte ku oltii lähössä ja niillekkin sanoin kyseisestä kiekosta, jos järveen vaikka eksyvät.

Pari päivää sitte sainki kuvan kiekostani välikäden kautta puhelimeeni, eli yks junnuista sen olin käynyt sukeltamassa. Saan kiekkoni takaisin ja junnu saa mopoonsa bensaa. ;) WIN WIN.



Miniloma frisbeegolfin parissa


Loppuviikon anoinki töistä vapaaksi, sillä hyville keleille ei näyttänyt tulevan loppua ja töissä oli sopivan hiljaista sillä hetkellä.

Keskiviikkona heti kierrettiinki naispuolisen kaverini kanssa Pirkkalan, Nokian ja Kangasalan radat, sekä käytii moikkaamas poikia FribaFactoryllä. Ei uusia ennätyksiä radoille ja muutenki vähä nihkeetä oli.

Torstaina käytiin Keski-Suomen puolella Kuhmoisten 18-väylänen rata kiertämässä. Mielettömän hieno rata hei! Suosittelen! Olis tahtonu kyl heti kiertää sen toiseenki kertaa, sen verta jäi hampaankoloon, mutta ei vaan ehtinyt, joten toiste sitten. +13 jäi tulokseksi, eli parannettavaa löytyy. OB-alueitahan tuolla on sillai kohtalaisesti, joten niiltä olis hyvä pysyä poissa...



Perjantaina suunnattiin Mouhijärven uudelle metsään väsätylle Uotsolan frisbeegolfradalle. Yhdeksän helpohkoa väylää meitä odotti, mutta silti jäin molemmilla kierroksilla niukasti plussan puolelle. Putin kanssa ei oo ollu suuria ongelmia lähiaikoina kyllä. Jos eivät suoraan mukiin mene, niin hyvin lähelle ainakin. Draivit olleet suurempi huolenaihe.



Mouhijärveltä jatkettiin Ikaalisiin heittää pari kierrosta 9-väylästä. Olipa vaan nätti puisto sielläkin, eikä muita heittäjiä laisinkaan. Ikaalisista ku palattii ni pysähdyttii Epilää heittää kierros. Siä meni ihan peruskivasti ittellä, johtunee ehkä siittä että tuttu rata.



Kyllä sitä perjantai-illan päätteeks piti vielä vähä heittää ja käytiin Hervannassa pari kierrosta viskomassa. +3 alkaa mulle oleen siellä sellane ihan normi kierros, mutta nollat tavotteeks tälle kesälle sinne. Samoten Vihiojalle ja Epilään.




Viikonlopuks oliki luvattu sadetta, joten määräsin itselleni kaksi pakkolepopäivää. Maanantaina kävin kyllä sitten taas heti Vihiojalla viikkokisoissa. Olin naisten sarjan 2. (osallistujia 3) ja voitin tasoituspotin! Jei! :)

Mitä tossa mietin, niin aika monessa paikassa ehtinyt taas käydä jo Kiinan reissun jälkeen. Myös Kylmiksellä.

Tää viikko onki ollu työ - ja muita kiireitä, mutta viikonlopuksi suuntaan Pärnuuseen ja siellä ajattelin heitellä ainakin täällä:



Elokuun alussa on pidempi retki Pärnuuseen, ni sillo vois kiertää myös tämän





-Sanna-


keskiviikko 4. toukokuuta 2016

I´m back!

Huh huh... Olipahan tuskanen kuukaus Kiinassa ku ei päässy harrastaa ees frisbeegolfia! Parit kerrat kävin hiljasilla kaduilla viskoo muutaman draivin kolleegan kanssa ja ehkä kerran puttailin kunnolla kämpillä nojatuoliin. Kyllä, olin epätoivoinen. Yks Saint jäi Kiinaan ojaan ja voi olla että paikallinen kalamies on ihmeissään, kun sen sieltä löytää.

Home sweet home


Mutta tosiaan! Nyt olen tehnyt comebackin ja millaisen teinkään...



Fribasin koko viime viikon siellä täällä minkä Tapparan peleiltä ja juhlilta ehdin. Etsin kadonnutta tatsiani kiekkoihin Lempäälän Tutkatalolla, Akaan Lastumäessä, Valkeakosken frisbeegolfradalla, Julkujärvellä aka Kuulaaksossa ja vielä Näyttämönpuistossa Tampereen Hervannassa. Tutkatalolla keräsimme myös neljän hengen voimin muovikassillisia roskia siellä perjantaina parikisaillessa ja järven pinnan nousua ihmetellessä. Ei oo kauhee vaiva välillä ottaa roskia mukaan radalta, mutta ei oo kauhee vaiva myöskään viedä niitä heti roskiksiin (kröhöm!)




Järviväyliä oli loppuviikosta vielä useampi.



Lauantaina 30.4. osallistuin vapun kunniaksi parikisoihinkin sopivasti Valkeakoskella. Oli hauskaa ja alko puttiki lopulta löytyyn. Plussalle jäätiin parin kanssa, muttei ihan viimeiseksi jääty kuitenkaan. Lopputulos 22 väylältä yhteensä +4, joista +3 ekalta kierrokselta ja +1 tokalta.

Kisaleiska
Valkeakoskella järjestetään erinäisiä viikkokilpailuja joka viikko, joita kannattaa todellakin lähteä katsastamaan, sillä erittäin mukavaa ja lepposaa porukkaa sielläkin heittelee! Täältä näet kisapäivät - ja muodot ja Facebookista VlkDG:n löytää myös. Kesällä Valkeakoskelle valmistuu myös toinen täysmittanen rata laskettelukeskuksen läheisyyteen, jota odotan kyllä innolla.

Kisoissa piti kiertää korille yläkautta (mando), normaalisti saa vetää tosta suoraan.
Maanantaina osallistuinki sitte ensimmäisii yksilökisoihin paluuni jälkeen. TFS järkkäs viikkokisat Vihiojalla ja vaikken ole kyseisellä radalla kuin ehkä kaks kertaa poikennut, niin ei sielläkään nyt ihan penkin alle menny. Naisten sarjassa oli vain kaks osanottajaa, ja kyllähän mä ny hävisin, mutten niin pahasti mitä odotin. :D Kokonaistulos 18 väylälyä 70 eli +16. Alle bogien, jee.

Tiistaina olikin sitten oman seuran kisojen vuoro eli LeKi Disc Golfin viikkokisat Lempäälän Tutkatalolla. 3*8 väylää aivan upeessa tyynessä kelissä. Naisten sarjaan ei muita eksynyt, joten eka ja vika olin kokonaistuloksella 85 eli + 13. Eka kiessi +6, toka +2 ja kolmas +5. Iha ok mulle.

Pakko vähä hehkuttaa sitä, että birkutin kiinteen väylän 6 (kisaväylä 7)! 45m "putti" nätisti suoraan koriin Prodiscuksen Midarilla. Empä ollu tota tolla väylällä ennen tehny. Nyt on enää kiintee väylä 4 eli kisaväylä 5, joka pitäs saada joskus kakkosella inee! Sit on kaikki Tutkatalon väylät birkutettu, muttei samaa aikaa. :D

Yks synttärilahjoista. Sain myös valkoisen mintin Huki dessun :)


En nyt tiedä mitä loppuviikko tuo tullessaa, mutta olishan tänäänkin viikkokisat Epilässä ja huomenna Pirkkalassa. Harkinnassa ainakin huominen!

Viikonloppuna saatan lähteä kiertämään ratoja jopa Uuteenkaupunkiin ja Mynämäelle!





-Sanna-

Käytän tosiaan myös Snäppiä ja Instagramia. Molemmissa Sanzeah nimimerkillä. Tervetuloa seuraamaan.