perjantai 12. helmikuuta 2016

Elämäni ensimmäinen kisaholari!

Sieltä se sitte kauheella munkilla napsahti, kisaholari. Toki kyseinen ässä tuli heitettyä sisätiloissa FribaFactoryllä parikisoissa 11.02.2016, mutta kaikki lasketaan!

Lämmitellessä juuri manailin väylän 5 muutoksia ja koko väylää muutenki, ku en vaan osaa heittää sitä (antsassa). Tosiaan oikeeseen reunaan on laitettu verkkoa esteeksi, ettei oikominen suoraan korotettuun koriin ole mahdollinen, vaan pitää päästä verkkojen välistä puttialueelle ja siitä sitten loivasti oikeelle korkeelle nostetulle korille. Forellahan tuo onnistuisikin ja kohdallani vaan draiverilla, mutta eihä sellasta saa käyttää noissa kisoissa.

Tosiaan: oli mun pakkoalotus ja siinä ääneen totesinkin sitten, että pari heittää kyllä holarin vaikka kaikilla muilla väylillä, mutta ei tällä. En silti olis uskonu että mä meen ja rykäsen moisen. En kyllä usko oikeen vieläkään, mutta kelpaa.

Väylän 1 muutoksien takia FribaFactoryn kisoissa saa käyttää nykyään myös yhtä midaria kahden putterin kanssa. Tottakai mukaani täten on valikoitunut luottokiekkoni WD Tursas ja jos jollekkin kiekolle holaria olisin toivonutkin, niin juuri tuolle. Niin monesta pinteestä se on mut ehtinyt jo pelastaa (lue tämä) ja teki sen taas. Kuljemme siis tästäkin eteenpäin onnellisesti yhdessä. :D

Ainoastaan yks holari mulla on tuolla entuudestaan... Tai ylipäätään mistään. Väylältä 3 eli saariväylältä Tiipparilla (ei kisoissa). Siinä tulee muutenki kolisteltua koria tai ketjua melkein viikottain, mutta eihän kisoissa nyt mukiin mitään jää. Eilen jäi yks avaus sentää saarelle ja sekin on mulle jo hyvä saavutus.

Kyllähän tollanen onnistuminen ruokkii reenaan lisää ja varsinkin kun se tuli kisoissa, mihin ei aamulla vielä aikonut edes osallistua.

Mennään eteenpäin.


-Sanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti